EduFutura: Tulevaisuus haastaa oppimisen

6.5.2024 Gradian Priimus -kampuksella

Edufutura: Tulevaisuus haastaa oppimisen

Koulutusalan toimijoille suunnattu EduFutura: Tulevaisuus haastaa oppimisen -tapahtuma järjestetään jo 14. kerran maanantaina 6.5.2024. 

Mistä on kyse?

Tulevaisuus haastaa oppimisen on koulutusalan ammattilaisten seminaari. Tapahtumassa esitellään digitaalisen koulutuksen hankkeiden tuloksia ja verkostoidutaan muiden alan ammattilaisten tai alasta kiinnostuneiden kanssa. THO on tarkoitettu kaikille koulutusalan toimijoille, kuten opettajille, rehtoreille, koulutuspäälliköille sekä kaikille, jotka tarvitsevat uutta tutkimustietoa koulutusalalta. Mukana on esityksiä sekä osallistujia niin perusopetuksesta, toiselta asteelta kuin korkea-asteeltakin. THO järjestetään vuonna 2024 neljännentoista kerran. EduFutura on nyt toista kertaa mukana tapahtuman yhteistyökumppanina. 

Tapahtuma toteutetaan hybridinä niin, että samaan aikaan ohjelmassa on kolme eri linjaa, joista yksi striimataan. Linjat ovat  

  • Teknologia, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen
  • Ihminen ja teknologia yhdessä
  • Ihmisten kesken yhdessä

Tapahtuman tavoitteena on lisätä tietoisuutta alan uusimmasta tutkimustiedosta, tukea jatkuvaa oppimista, jakaa hyviä käytänteitä ja ideoita sekä verkostoitua. Parhaimmillaan tapahtumassa syntyy uusia ideoita ja mahdollisesti kipinöitä uusille hankkeille.

Tapahtuma on osallistujille maksuton ja sisältää maksutta myös kahvit, lounaan sekä cocktail-tilaisuuden. 

Keynote: Vapaus, vastuu ja uudet teknologiat

Me elämme tulevaisuudessa! Tekoäly ja muut kehittyvät teknologiat ovat jo nyt osa arkea ja yhteiskuntaa. Uusi tekki vaatii uutta osaamista, mutta minkälaista teknologian lukutaitoa yksilöltä voidaan lopulta vaatia? Kuinka pitkälle käyttäjää voi vastuuttaa ongelmista, joita uusien työkalujen käyttöön liittyy?

Keynote-puhujana tänä vuonna Yle Tieteen toimittaja Juuso Pekkinen. Pekkinen tekee juttuja tieteestä, teknologiasta ja digitaalisen kulttuurin ilmiöistä. Räjäytyskuva-podcastissaan Pekkinen on käsitellyt mm. tekoälyn tulevaisuutta, psykedeelitutkimusta ja deittisovelluksia. Hän on erityisesti kiinnostunut siitä, minkälaisia rakenteita teknologia luo arkeen, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja siihen, miten ympäröivä todellisuus tulee koetuksi.

Ohjelma

Keltaisella taustavärillä merkityt striimataan. Muutokset ohjelmassa mahdollisia. 

KloI: Teknologia, joka mahdollistaa yhdessä tekemisenII: Ihminen ja teknologia yhdessäIII: Ihmisten kesken yhdessä
8:30-9:00Ilmoittautuminen ja kahvi
9:00-9:30JYUXR - oppimista toisessa todellisuudessa
Emilia Ahlström & Tuula Nousiainen
Miten tekoäly vaikuttaa opetukseen ja työelämässä tarvittaviin työelämätaitoihin?
Mika Rantonen
Laatukriteerit apuna verkkototeutusten kehittämisessä
Mari Varonen
9:30-10:00Asiakaspalvelua virtuaalisessa ostoskeskuksessa
Heini Pennanen & Laura Koponen
Ihmiseksi kasvaminen tekoälyajan yhteiskunnassa
Sara Peltola
Kokemuksia valtakunnallisesta Digivisio-työstä ja koulutusten lokalisoinnista
Mikko Vesisenaho, Leena Hiltunen & Marianne Laapio
10:00-10:15Tauko
10:15-10:45Menestyvän liiketoiminnan ydintä etsimässä - näin teimme pakopelin Moodleen
Sisko Minkkinen & Anne-Maria Raitio
Koulutuksen ja oppimisen tulevaisuudet – ennakoinnista ja megatrendeistä ymmärrystä yllätysten aikaan
Otto Tähkäpää, Sitra
Osaamisprofiilityökalu opettajan asiantuntijuuden kehittämisessä
Oski Vidgren & Jarkko Sairanen
10:45-11.15Tekoäly opettajan kaverina
Reetta Niinisalo
Koulutuksen ja oppimisen tulevaisuudet – ennakoinnista ja megatrendeistä ymmärrystä yllätysten aikaan
Otto Tähkäpää, Sitra
Pelillistäminen ja roolipelaaminen Puolustusvoimissa - sotaharjoituksen pedagogiikkaa
Riitta Penttinen & Hanna Laakso
11.15-11.30Tauko
11:30-12:00Mistä lisää aikaa arkeen – tekoälyn avulla?
Otto Korpela
IT-linja lukion ja yliopiston yhdistävänä siltana
Erkki Luoma-aho & Jarkko Helin
Opettajien digiosaaminen – Todellista kuvittelua
Sanna Sintonen & Leena Katto
12:00-13:00Lounas
13:00-14:00
Keynote: Vapaus, vastuu ja uudet teknologiat
Juuso Pekkinen
14:00-14:30Tauko, tutustu esittelypisteisiin aulassa*
14:30-15:00Työstä palautuminen luontokokemusten kautta – mennäkö metsään vai virtuaalimetsään?
Minna Haapakoski & Katriina Hyvönen
Teknologia oppimisvuorovaikutuksen tutkimuksessa ja edistäjänä
Sami Lehesvuori
Oppijan polku Future Factory -työelämäprojektiopinnoissa
Emilia Lahdenperä
15:00-15:30
Tutkinnon kehittäminen kansainvälisessä yhteistyössä – Kokemuksia urheilufysioterapian osaamisen kehittämisestä globaalisti
Sanna Paasu-Hynynen
Tekoäly työkaluna oppilaitoksessa
Timo Ilomäki & Jarkko Sairanen
Luovat teknologiat ja digipedagogiikka
Jenni Latva-aho
15:30-16:00
THO: Tapahtuman Huikeimmat Oivallukset -loppukeskustelu
16:00Cocktails

*Aulan esittelypisteet

Taikalattia:
Taikalattia (Magic Carpet) on interaktiivinen projektiojärjestelmä, jonka avulla voidaan heijastaa pelit ja aktiviteetit, jotka reagoivat liikkeeseen. Taikalattia sisältää laajan valikoiman stimuloivia sisältöjä, joita voidaan hyödyntää leikkimiseen, oppimiseen, terapiaan moniaistiseen tutkimukseen sekä rentoutumiseen. Taikalattia mm. kehittää havaintomotoriikkaa ja parantaa kehotuntemusta. Taikalattian pelit ja aktiviteetit voidaan heijastaa esimerkiksi lattialle, pyörätuolin pöytälevylle tai pöydälle. Esittelijänä Jonna Salmijärvi ja Tuukka Kivioja.

Mototiles:
Mototiles -liikuntalaattoja käytetään mm. perusmotoristen taitojen, tasapainon ja askelluksen harjoittamiseen. Mototiles -liikuntalaatat ovat varustettu paineantureilla ja niiden avulla voidaan harjoittaa eri ikäisten ihmisten perusmotorisia taitoja, tasapainoa ja askellusta. Liikuntalaattojen monipuolisten harjoitteiden avulla kuntoutusta voidaan pelillistää esimerkiksi muistipelin, äänien tunnistamisen tai pianon soittamisen keinoin. Esittelijänä Jonna Salmijärvi ja Tuukka Kivioja.

Digipeda:
Kiinnostaako sinua digitaalisuuden hyödyntäminen opetuksessa? Digipeda ja luovat teknologiat on Opetushallituksen rahoittama täydennyskoulutushanke opettajille. Tavoitteenamme on tukea digitaalisten sovellusten monipuolista sekä pedagogisesti tarkoituksenmukaista käyttöä eri koulutusasteilla. Koulutuksessa pääset kehittämään omia digipedagogisia taitojasi ja tutustumaan luoviin teknologioihin, kuten tekoälyyn ja VR/AR-teknologiaan. Tule tutustumaan maksuttomaan opettajille suunnattuun digipedagogisten taitojen koulutukseen! Esittelijänä Jenni Latva-aho.

Almo:
Tule moikkaamaan Hololenseilla AImoa! AImo on Kohti Tulevaisuuden Työtä-hankkeessa toteuttettu XR-sovellus, joka hyödyntää tekoälyä. Hän on visuaalinen tekoäly, ja auttaa muun muassa oppimaan ja ideoimaan, AImosta on moneksi! Esittelijänä Laura Koponen.

VR4VET:
Tule, näe ja testaa kansainvälistä virtuaaliostoskeskusta! VR4VET on erasmusplus-rahoitteinen hanke,  jossa toteutamme monialaisen virtuaaliostoskeskuksen yhteistyössä RocVAn, Hetelin ja AarhusTechin kanssa. Virtuaalinen oppimisympäristö mahdollistaa muun muassa asiakaspalvelutilanteiden simulaatioita ja kielten harjoittelua, sekä kansainvälisen yhteistyön toteuttamisen reaaliajassa. Esittelijänä Laura Koponen, Heini Pennanen, Antti Lehtinen, Laura Blomberg ja Mira Ahtila.