EduFutura Jyväskylän oppilaitosten (Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia) henkilöstön yhteinen hyvinvointipäivä on torstaina 16.5.2019 kello 12.30 – 16.00. Tapahtuma keskittyy yliopiston kampukselle. Infopiste on Liikunnalla (L-rakennus), Keskussairaanlantie 4. Välipala ja iltapäivän luento järjestetään Ruusupuistossa. Kaikkien EduFutura-oppilaitosten henkilökunta osallistuu tapahtumaan omalla työajallaan.

Pysäköinti ja tavaroiden säilytys

Toivomme mahdollisimman monen tulevan tapahtumaan kävellen, mutta jos tulet autolla, niin esimerkiksi AaltoAlvarin vieressä olevalle hiekkakentälle voi jättää auton, eikä pysäköintivalvontaa ole muillakaan yliopiston henkilöstön p-alueilla. Liikunnalla on lukollisia kaappeja tavaroiden säilytystä varten.

Aikataulu

Ohjelmassa on kahdessa vuorossa erilaisia olevia liikunnallisia aktiviteetteja sisällä ja ulkona. Voit liikkua yksin tai osallistua ryhmäliikuntaan. Katso tapahtumakartta.

12:30 – 13:30 Liikuntaosio 1
13:45 – 14:45 Liikuntaosio 2
15:00 – 16:00 Välipala ja hyvinvointiluento, paikka: Ruusupuisto. FT Juho Strömmer: Liikunta, keskittymiskyky ja oppiminen – työssä jaksamisen perusteet

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumislinkki avautuu pääsiäisen jälkeen. Ilmoittaudu 13.5.2019 klo 10 mennessä EduFutura-hyvinvointipäivään Webropolin kautta (aloita valitsemalla kieli): https://link.webropolsurveys.com/EP/DD23C00523DF99C7 https://link.webropolsurveys.com/EP/DD23C00523DF99C7

Valitse ilmoittautumisen yhteydessä ne aktiviteetit, joihin haluat osallistua. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ja jos ryhmä on tullut täyteen, se katoaa näkymästä. Jotkut ryhmät ovat pieniä, joten paikan varmistamiseksi kannattaa ilmoittautua nopeasti. Saat ilmoittautumisesta sähköpostivastuksen. Jos sinulle tulee este, muista perua ilmoittautumisesi sähköpostiviestisi tulleesi linkin kautta.

Liikuntaosio 1 klo 12:30 – 13:30

L-rakennus: Circuit (palloilusali), Aikuisten akrobatia (telinesali), Bodybalace (voimistelusali), kuntosali
Hipposhalli: Sulkapallo
Ryhtilä: Jooga
Ruusupuisto: Pihapelit
C-rakennuksen kampuksen kentän puoli: sauvakävely + alkulämmittely, omatoimisuunnistus
Tenniskenttä L-rakennuksen vieressä: Tenniksen alkeet
Paavo Nurmi -patsaan ympärillä oleva nurmialue (sateen sattuessa L-rakennuksen lipan alla): Tai-ji

Liikuntaosio 2 klo 13:45 – 14:45

L-rakennus: Easy Latin mix (palloilusali), Itsepuolustus (telinesali), Terve selkä (voimistelusali), kuntosali
Hipposhalli: Sulkapallo
Ryhtilä: Jooga
Ruusupuisto: Pihapelit
C-rakennuksen kampuksen kentän puoli: sauvakävely + alkulämmittely, omatoimisuunnistus
C-rakennuksen kampuksen kentän puoli: kahvakuula (sateen sattuessa sisällä)
Tenniskenttä L-rakennuksen vieressä: Tenniksen alkeet
Paavo Nurmi -patsaan ympärillä oleva nurmialue (sateen sattuessa L-rakennuksen lipan alla): Tai-ji

Välipala ja luento Ruusupuistossa klo 15:00-16:00

FT Juho Strömmer: Liikunta, keskittymiskyky ja oppiminen – työssä jaksamisen perusteet

Huom! Välimatka L-rakennuksesta Ruusupuistoon n. 150 m. Tulethan kävellen!

Tervetuloa viettämään mukavaa liikunnallista EduFutura-hyvinvointipäivää!

Wellcome to EduFutura´s Wellness Afternoon!

Time: Thursday 16.5.2019 at 12.30 – 16.00
Place: University of Jyväskylä (Infopoint Building L, lecture Ruusupuisto)

Schedule

We have sporting activities indoor and outdoor. You can participate in group sports or move alone. Take a look at the map!

12:30 – 13:30 Exercise Section 1 (different places around kampus)
13:45 – 14:45 Exercise Section 2 (different places around kampus)
15:00 – 16:00 Ruusupuisto: Snacks/refreshments and a wellness-related lecture Juho Strömmer: Exercise, concentration and learning – the basics of working at work. The distance for Building L to Ruuspuisto is only 150 m.

Registration

The registration link opens after Easter. Please do your registration on 13.5.2019 at 10 am. Registration link (at first choose the language): https://link.webropolsurveys.com/EP/DD23C00523DF99C7

Welcome to spend a nice Wellness Afternoon!