Enemmän mahdollisuuksia yhdessä!

EduFutura Jyväskylä on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston yhteistyötä. Ammattikoulutuksen ja lukioiden osallisuus EduFutura-yhteistyössä yhdessä korkeakoulujen kanssa on avannut uuden ja ainutlaatuisen toimintamallin, joka mahdollistaa entistä joustavammat opinpolut ja oppimisen raikkaan uudistamisen.

EduFutura Jyväskylä organisaatiokaavio         

EduFutura-piirros (pdf)
EduFutura-piirros (jpeg)

Yhteisiä tiloja ja asiantuntijoita

EduFutura Jyväskylä haluaa hyödyntää  asiantuntijoita yli oppilaitosrajojen.  Organisaatioiden välillä joustavasti liikkuvien asiantuntijoiden lisäksi juuri yhteisillä opinnoilla tähdätään asiantuntemuksen laajempaan hyödyntämiseen.

Yhteistyötä on viety pitkälle myös tilaratkaisuissa, erityisesti Suomalaisen musiikkikampuksen ja yrittäjyyden oppimisympäristön suunnittelussa. EduFuturaa kehitetään erityisesti valittujen kärkialojen kautta. 

EduFutura-kehittämisrahoitus; kriteerit ja toimintamalli

EduFutura Jyväskylän kehittämisrahoitusta voi hakea:

  • oppilaitosten välisten opintopolkujen rakentamiseen,
  • uusien koulutuskokonaisuuksien rakentamiseen,
  • yhteisiin henkilöstökoulutuksiin tai
  • opiskelijoiden osallistamiseen EduFuturaan.

Rahoitusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, jossa on kuvattava hankkeen toimenpiteet, tavoitteet, vaikutukset, osallistuvat henkilöt, kohderyhmän koko, linkittyminen EduFuturan strategioihin ja kärkitiimien toimintaan sekä selvitys toiminnan jatkosta rahoituksen jälkeen. Lisäksi hakemuksessa on esitettävä kululajikohtainen budjetti hankkeelle sekä haettava rahoituksen määrä. Hakemuksen suositeltava mitta on 2-3 arkkia.  

Rahoituksen ehtona on kaikkien kolmen organisaation edustajien ja esimiesten sitoutuminen hankkeen toteutukseen. Hakemuksia arvioidaan niiden uutuusarvon, vaikuttavuuden, pysyvyyden sekä EduFuturan strategioiden edistämisen näkökulmasta. Hakemuksen allekirjoittajina toimivat esimiesjohdon edustajat kustakin organisaatiosta.

Hakemukset arvioidaan asteikolla 1-5:

  • Strategian edistäminen
  • Uutuusarvo
  • Vaikuttavuus
  • Pysyvyys

Tullakseen rahoitetuksi hankkeen tulee saada vähintään 15 pistettä ja jokaisesta kohdasta vähintään 3 pistettä.

Hakemus lähetetään sähköpostitse anu.tokila(a)gradia.fi, jarkko.pirkkalainen(a)jyu.fi ja hannu.ikonen(a)jamk.fi. Hakemus käsitellään kahden viikon kuluessa loma-aikoja lukuun ottamatta. Rahoituspäätökset tuodaan tiedoksi EduFutura-johtoryhmälle.

Hyväksytty EduFutura-johtoryhmässä 16.8.2019

Sharing knowledge

The centre of excellence EduFutura Jyväskylä forms a unique partnership in learning, research, development, experimentation and application related to the leading-edge fields in the area.

The Members of EduFutura are
Jyväskylä Educational Consortium Gradia
JAMK University of Applied Sciences
University of Jyväskylä

The uniqueness of EduFutura Jyväskylä lays in the strategic and hands-on cooperation between the secondary and tertiary education, both vocational and general upper secondary education and in professional and academic higher education.

The EduFutura Jyväskylä cooperation focuses on a number of domestic and international areas of strength.

 

Opiskelija on toiminnan keskiössä, lue lisää!

EduFutura Jyväskylän tavoite on tuottaa oppilaitosyhteistyön kautta opiskelijoille lisäarvoa. Yhteistyöllä parannetaan konkreettisesti opetuksen laatua ja mahdollistetaan opiskelijoille sujuvat, omannäköiset opintopolut.

Yhteistyön tavoitteena on parantaa opetuksen laatua ja tarjota opiskelijoille monipuoliset ja joustavat mahdollisuudet luoda omannäköisiä opintopolkuja.