Jyväskylän Yritystehdas Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty yrityskehittämisen rautainen ammattilainen, sarjayrittäjä Kati Rauhaniemi. Hän aloittaa tehtävässään välittömästi.

Kati Rauhaniemellä on vahva liiketoiminta- ja johtamiskokemus yli 20 vuoden ajalta strategisen viestinnän ja markkinoinnin alalta. Rauhaniemi on tehnyt uransa aikana lukuisia liiketoimintasuunnitelmia ja yrityskauppoja sekä perustanut kymmeniä kasvuyrityksiä. Lisäksi hän on kehittänyt yritysten kansainvälisiä brändejä ja liiketoimintoja.

Ka
Kati Rauhaniemi (Kuva: Emmi Virtanen)

Rauhaniemi siirtyy toimitusjohtajan tehtävään monipuolisesta yrittäjän arjesta, johon kuuluu muun muassa kansainvälisen yrityksen yrittäjänä toimiminen, erilaisia liiketoiminnan kehitystehtäviä, hallitustyöskentelyä ja sijoittajana toimimista.

— Kun minua aikoinaan pyydettiin Yritystehtaan hallitukseen, vastasin heti kyllä. Yritysten kehittäminen ja yrittäjyys kiinnostivat paljon. Yritystehtaan tilanne kuitenkin muuttui nopeasti ja olimme tilanteessa, jossa yritykseen tarvittiin uusi toimitusjohtaja. Omistajien toiveet olivat kirkastumassa ja uusi strategia löytymässä. Tunsin Yritystehtaan hallitustyön kautta yrityksen tilanteen ja kehitystarpeet hyvin, joten minun oli loogista suostua Yritystehtaan toimitusjohtajan tehtävään.

Uutta liiketoimintaa Suomeen yritystoimintaa ja koulutusta kehittämällä

Yritystehtaan tavoitteena on luoda Suomeen uusia yrityksiä ja lisätä opiskelijoiden tietoa yritysmaailmasta ja yrittäjyydestä. Yhtiö tuottaa startup-vaiheen palveluja yhteistyössä toimijaverkoston kanssa. Toinen merkittävä rooli yhtiöllä on koordinoida ja kehittää yrittäjyyteen liittyviä kursseja. Yritystehdas on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen yritys, jossa edistetään ja kehitetään yrittäjyyttä oppilaitosten ja Jyväskylän kaupungin välisenä yhteistyönä. Yritystehdas perustettiin yrittäjyyden ja liiketoiminnan edistämiseksi ja uuden liiketoiminnan synnyttämiseksi.

Startup-vaiheen palveluihin kuuluvat liiketoiminnan edistäminen esihautomo-, hautomo- ja kiihdyttämötoiminnan sekä erilaisten tapahtumien kautta. Lisäksi Yritystehdas järjestää avoimia yrittäjyysinfoja, antaa henkilökohtaista neuvontaa yrityksen perustamiseen liittyen sekä järjestää yrityksien perustamisneuvontapalveluja yhteistyössä Keski-Suomen Uusyrityskeskuksen kanssa. Yritystehtaan hautomo on suunnattu kasvu- ja kehittämispotentiaalia omaaville startup-yrityksille

Liiketoiminnan kehittämisen lisäksi Yritystehdas koordinoi ja markkinoi oppilaitosten kanssa järjestettäviä yhteisiä kursseja. Yritystehdas seuraa kurssien toteutusta, osallistujamäärää, palautetta ja kehittää niitä tämän pohjalta yhteistyössä oppilaitosten kanssa.

— Toimitusjohtajan tehtävään haettiin nyt henkilöä, jolla on vahva yrittäjätausta ja liiketoiminnan ymmärrystä. Rauhaniemi on kokenut liiketoimintaosaaja, joka pystyy viemään asioita eteenpäin myös käytännön tasolla, sanoo Jyväskylän Yritystehdas Oy:n hallituksen puheenjohtaja Risto Kovala.


Lisätietoja:

Jyväskylän Yritystehdas Oy
Hallituksen puheenjohtaja Risto Kovala, puh. 050 365 0012, risto.kovala(at)jkl.fi
Toimitusjohtaja Kati Rauhaniemi puh. 040 566 7070, kati(at)dot.fi

Jyväskylän Yritystehdas Oy on EduFutura Jyväskylän ja Jyväskylän kaupungin yhteinen palveluyhtiö. Yhtiön tarkoituksena on auttaa, aktivoida ja valmentaa opiskelijoita, henkilökuntaa sekä tutkijoita yrittäjyyteen, luoda edellytyksiä aloitteleville yrityksille ja tukea startup-yritysten kasvua Jyväskylän seudulla. Jyväskylän Yritystehdas Oy toimii Lutakossa, Innova 1 -rakennuksen yhdeksännessä kerroksessa.