Suomalaisen musiikkikampuksen johtamismalli uudistuu

Suomalaisen musiikkikampuksen johtamismalli uudistuu. Musiikkikampuksen johtajan tehtävä on syksystä 2022 lähtien kiertävä EduFutura-koulutusorganisaatioiden välillä. Ensimmäisen kolmivuotiskauden Suomalaisen musiikkikampuksen johtajana toimii koulutuspäällikkö Jarmo Kivelä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiasta.

Suomalaisen musiikkikampuksen operatiivisen johtotiimiin muodostavat koulutuspäällikkö Jarmo Kivelän lisäksi musiikin päällikkö Eva Halme Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, koulutuksesta vastaava varajohtaja Henna-Riikka Peltola Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitokselta ja apulaisrehtori Riikka Lahtonen Gradian Schildtin lukiosta, jossa toimii musiikki-ilmaisun linja. Aiemmin Musiikkikampuksen johtajana toiminut Hannu Ikonen on siirtynyt eläkkeelle.

EduFutura-johtoryhmä hyväksyi kokouksessaan 24.8.2022 Musiikkikampuksen johtotiimin esittämän uuden johtamismallin ja nimesi Suomalaisen musiikkikampuksen johtajaksi ensimmäiseksi kolmivuotiskaudeksi Gradia Jyväskylän koulutuspäällikön Jarmo Kivelän.

Johtotiimi jakaa vastuita tasaisesti

Suomalaisen musiikkikampuksen johtamismallilla tavoitellaan kevyempää organisaatiota ja rakennetta. Johtotiimi jakaa vastuita tasaisesti.

Musiikkikampuksen johtajan vastuulla on koordinointivastuu, sidosryhmätyöskentely ja visiotyöskentely. Talous, yhteiset rekrytoinnit, TKI-työskentely ja yhteinen hanketoiminta jaetaan johtotiimin kesken. Musiikkikampuksen tuottaja vastaa yhteisistä tapahtumista. Johtotiimi kutsuu koolle asiantuntija- ja yhteistyötahot teemoittain.

Suomalainen musiikkikampus on Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian musiikin, tanssin ja soveltavan taiteen kehittämisyhteisö.

”Musiikkikampus on tunnustettu musiikin, tanssin ja hyvinvoinnin tutkiva, osaava ja tekevä yhteisö. Tavoitteemme on sujuvoittaa entisestään opiskelijan ristiinopiskelun polkua. Olemme edelläkävijöitä TKI-toiminnassa ja edistämme hyvinvointia yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Musiikkikampus on innostava työyhteisö”, Musiikkikampuksen johtaja Jarmo Kivelä linjaa johtotiimin asettamia tavoitteita ja visioita.

Musiikkikampuksen yhteisö on ainutlaatuinen

Suomalainen musiikkikampus sijaitsee Pitkäkadulla Jyväskylässä. Musiikkikampuksen laajennus valmistui vuoden 2021 alussa. Laajennus mahdollisti Musiikkikampukselle modernit opetustilat ja teknisesti huipputasoisen, led-seinällä varustetun 200-paikkaisen Siltasalin.

Musiikkikampus on ainutlaatuinen, monialainen yhteisö. Saman katon alla kokoontuvat musiikin, tanssin, kulttuurin ja median opiskelijat ja harrastajat. Heitä on ohjaamassa noin 150 henkilön asiantuntijayhteisö.

Musiikkikampuksella on noin 600 opiskelijaa Jamkista ja Gradiasta. He voivat hyödyntää monipuolisesti oppilaitosten opintotarjontaa ja osallistua yhteisiin, työelämälähtöisiin tuotantoihin.

Tiloja käyttävät myös Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen musiikkikoulutus ja Schildtin lukio. Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen opiskelijat osallistuvat moniin yhteisiin Musiikkikampuksen toimintoihin.

Musiikkikampuksella kokoontuu suuri joukko musiikin ja tanssin harrastajia. Taiteen perusopetukseen osallistuu noin 1000 lasta ja nuorta.

Suomalaisella musiikkikampuksella järjestetään vuosittain yli 300 tapahtumaa, livenä tai striimattuna. Suurtuotantona on vuorovuosin musikaali tai ooppera. Ensi vuonna on musikaalin vuoro. Musiikkikampus tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa Jyväskylän kaupunginteatterin ja Jyväskylä Sinfonian kanssa.

Lisätietoja:

Suomalaisen musiikkikampuksen johtaja, koulutuspäällikkö Jarmo Kivelä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, puh. 040 341 5899, jarmo.kivela@gradia.fi

www.musiikkikampus.fi

Valokuvassa Suomalaisen musiikkikampuksen operatiivinen johtotiimi Henna-Riikka Peltola Jyväskylän yliopistosta, Eva Halme Jyväskylän ammattikorkeakoulusta ja Jarmo Kivelä Gradiasta. Jarmo Kivelä toimii myös Musiikkikampuksen johtajana ensimmäisen 3-vuotiskauden. Kuvasta puuttuu Riikka Lahtonen Schildtin lukiosta.

 

 

 

 

Jyväskylä laulaa koko viikonlopun!

SULASOLin suuret laulujuhlat rantautuvat kaupunkiin viikonloppuna 9.-12.6.2022. Laulujuhlat palaavat kotiin; Jyväskylän Lounaispuistostahan suomalainen laulujuhlaperinne alkoi vuonna 1884.

Juhlilla on mahdollisuus kuulla lukuisia konsertteja, osaan niistä voi osallistua maksuttomasti. Lisäksi kuorot laulavat Kauppakadun kuppiloissa, Lounaispuistossa ja Kaupunginkirkossa. Pääjuhlaa vietetään 1.600 laulajan ja Jyväskylä Sinfonian voimin Harjun Stadionilla lauantaina 11.6.2022. Juhlat päättää suorana TV-lähetyksenä toteutettava juhlajumalanpalvelus Lounaispuistossa sunnuntaina 12.6.2022 klo 10.

Kuorotutkimuksen Symposium osana Sulasolin laulujuhlia

Alueellista väriä kansalliseen tapahtumaan tuovat kaksi oheistilaisuutta. Suomalainen musiikkikampus järjestää torstaina ja perjantaina 9.-10.6.2022 Suomen ensimmäisen Kuorotutkimuksen symposiumin. Huippututkijat esittelevät tutkimuksia ja tuloksia kuorolaulun ja sen sosiaalisen toiminnan vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen.

Kuorotutkimuksen Symposiumiin on vapaa pääsy – tervetuloa! Tähän liittyy myös ”Jyväskylä kuorokaupunkina” -matinea Seminariumissa perjantaina 10.6. klo 14, johon on myös vapaa pääsy.

Torstai-iltana on Keski-Suomen Musiikin Edistämissäätiön ja SULASOLin järjestämä P.J. Hannikainen -kuorosävellyskilpailun loppukatselmus ja palkintojen jako Taulumäen kirkossa klo 18.

Lämpimästi tervetuloa laulavaan kaupunkiin ensi viikonloppuna!

Lisätietoja:
Suomalaisen musiikkikampuksen johtaja Hannu Ikonen, 040 528 3762, hannu.ikonen@jamk.fi

Kuorotutkimuksen Symposium – kuorotutkimuksen huipputapahtuma

SULASOLin eli Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton Kansalliset Laulu- ja Soittojuhlat ”palaavat kotiin” eli Jyväskylään kesäkuussa 2022. Jyväskylän Seminaarinmäeltä ja sen kupeelta suomenkielinen kuoromusiikki ja musiikkikasvatus alkoi 1800-luvun lopulla Seminaarin opettajien johdolla.

Kuorotutkimuksen huipputapahtuma Laulujuhlien yhteydessä

Laulu- ja soittojuhlien kylkeen keskisuomalaiset kuoromusiikin asiantuntijat haluavat tuoda erityisen maakunnallisen ja paikallisen painotuksen, Kuorotutkimuksen Symposiumin 9.-10.6.2022. Tilaisuus on avoin ja maksuton kaikille kiinnostuneille, mutta ennakkoilmoittautuminen pyydetään 28.5.2022 mennessä.

Symposium on osin kansainvälinen ja lajissaan ensimmäinen kuorotutkimukseen keskittyvä tapahtuma Suomessa. Symposiumin tarkoituksena on olla korkeatasoisen musiikin ja terveyden/hyvinvoinnin yhteyksiin liittyvän tutkimuksen ja koulutuksen näyteikkuna suomalaiselle yleisölle ja kansainvälisille asiantuntijoille. Samalla se nostaa esille laajan yleisön ja ammattilaisten tietoisuuteen Jyväskylän ja ympäröivän maakunnan keskeisen roolin kuoromusiikin kehittäjänä, sen tutkimuksen korkeatasoisena osaajana ja uuden tiedon tuottajana.

Katso ohjelma tarkemmin ja ilmoittaudu Suomalaisen musiikkikampuksen verkkosivuilla.

 

Xerxes-oopperan liput myyntiin

Suomalaisen musiikkikampuksen vuoden 2022 monialaisena yhteistyöproduktiona nähdään Georg Friedrich Händelin (1685–1759) säveltämä ooppera Xerxes.

Ohjaajaksi saapuu oopperakentällä laajalti ansioitunut Ville Saukkonen. Orkesterina toimii Musiikkikampuksen oma Campus Sinfonietta, jota johtavat kapellimestari Jonas Rannila sekä tämän ohjauksessa musiikkipedagogiopiskelija Jooa Sotejeff-Wilson. Lavastus ja puvustus ovat Reeta Tuoresmäen käsialaa.

Yhteisponnistuksessa on mukana kaikkiaan laaja kirjo opiskelijoita mm. Gradian musiikilta, media-alalta, tekstiili- ja muotialalta, kauneudenhoitoalalta ja puualalta, Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikilta sekä Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitokselta. Oopperan libreton ovat kääntäneet Jyväskylän yliopiston italian kielen opiskelijat. Työryhmän opiskelijoita ohjaavat oppilaitosten opettajat.

Oopperan esityskieli on italia, josta näytetään suomenkielinen käännöstekstitys salin screenillä. Esitykset järjestetään Suomalaisen musiikkikampuksen Siltasalissa, Pitkäkatu 18–22.

Esitykset

Ensi-ilta
28.4.2022 klo 19

Muut esitykset
30.4.2022 klo 15
1.5.2022 klo 19

Liput 30 € / 15 € – lipunmyynti Ticketmasterin kautta.

Musakampuksen EF-opiskelijat kohtasivat

Suomalainen musiikkikampus on yksi EduFutura-ristiinopiskelun edelläkävijöistä. Musakampus on luonteva ympäristö verkottua opiskelijoiden kesken ja hankkia osaamista toisesta EF-oppilaitoksesta.

Musiikkikampuksen EF-ristiinopiskelijat kohtasivat marraskuun lopussa ja vaihtoivat kuulumisia & kokemuksia omista opinnoistaan. Tapaamiseen oli kutsuttu toistakymmentä opiskelijaa; paikan päälle pääsi mukaan viisi Gradian opiskelijaa ja yksi Jyväskylän yliopiston opiskelija.

Kurkistuksia musiikin ulkopuolelle

EduFuturan ristiinopiskelun opintotarjottimella on yli 30 musiikkiin liittyvää opintojaksoa.

Gradiassa viulunsoittoa pääaineena opiskeleva Anniina Kivimäki hyppäsi musiikkiopintojen ulkopuolelle ja löysi EduFuturan opintotarjottimelta Jyväskylän yliopiston Ihmismielen salat (2 op). Verkko-opinnot sopivat hyvin Anniinan lukujärjestykseen, ja tällä orientoivien opintojen kurssilla hän pääsi tutustumaan myös siihen, millaista on korkeakouluopiskelu.

Senni Pihlman (klassinen kantele) oli kiinnostunut samasta kurssista ja pari muutakin kiinnostavaa opintojaksoa löytyi, mutta omat Gradian musiikkialan opinnot ovat pitäneet Sennin niin kiireisenä, että vielä ei ole löytynyt aikaa lähteä tekemään korkeakouluopintoja. Sen verran kalenterista löytyi kuitenkin tilaa, että Senni osallistui Uponneen kaupungin markkinoinnin ympärille rakennettuun projektitoiminnan kurssille.

Oman osaamisen syventämistä

Valtaosa Musiikkikampuksen opiskelijoista on valinnut EduFutura-ristiinopiskelussa oman alansa opintoja ja päässyt näin syventämään osaamistaan.

Mari Erkama (pop/jazz-laulu) Gradialta hehkuttaa JAMK-opinnoista Sami Sallisen vetämää Musiikin lukeminen -opintojaksoa (5 op). ”Aivan erinomainen kurssi! Syvällinen, avaava ja samalla käytännönläheinen. Tätä voin suositella muillekin opiskelijoille.”

Mari urakoi JAMKin kursseista myös musiikkikasvatuksen liittyviä opintoja. Koronan vuoksi käytännön harjoittelu päiväkodissa vaihtui videoprojektiin, mutta tämäkin oli innostava kokemus.

Gradian Joonas Huhtanen (sähkökitara) on Marin tavoin ottanut lukujärjestykseen JAMKilta omaa osaamista syventävän opintojakson Musiikin kuuleminen (5 op). Kurssi on juuri alkanut ja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Jyväkylän yliopistossa musiikkitiedettä opiskeleva Lotta Saarela tekee omaa musiikkia, ja tähän hän hakee lisäbuustia Gradian puolelta. Laulunkirjoittaminen-kurssilla sävelletään ja sanoitetaan lauluja esitettäväksi ja tallennettavaksi. Opettajana on Antti Kleemola.

Gradian ammatillisista opinnosta kertyy opintopisteiden sijaan osaamispisteitä. Gradian musiikin opo, EduFutura-koordinaattori Mia Kärkkäinen lupaa opastaa Lotalle Wilma-ohjelman käyttämistä ja muihin käytännön niksejä.

Kiitos Mia, kun kutsuit EduFuturan viestinnän tapaamaan Musakampuksen opiskelijoita! Tsemppiä kaikille tuleviin opintoihin ja onnea valmistuville opiskelijoille!

Uponnut kaupunki -lisäesitykset tiistaina 30.11.

Uponnut kaupunki -lisäesitykset järjestetään Suomalaisen musiikkikampuksen Siltasalissa tiistaina 30.11. klo 13 ja 14 sekä klo 18 ja 19.

Uponnut kaupunki on nuorena kuolleen säveltäjälupaus Heikki Suolahden (1920–1936) keskeneräiseksi jäänyt sävellys. Suomalainen musiikkikampus ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö ovat nyt tuoneet koettavaksi samaa nimeä kantavan monitaiteisen musiikkia, tanssia ja teknologiaa yhdistelevän videoteoksen, jossa yleisö pääsee kuulemaan arkistojen kätköihin vuosikymmeniksi hautautuneen ja sieltä löydetyn Heikin sävellyksen. Maria Oivan ohjaaman videoteoksen eri työstövaiheiden keskiössä ovat olleet Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston opiskelijat.

Liput 5 € ennakkoon Musiikkikampuksen ravintolasta arkisin klo 8.00–14.15. Musiikkikampuksen väelle vapaa pääsy.

Lue Keskisuomalaisen arvio ensi-illasta 28.10.2021 (maksumuurin takana).

Uponnut kaupunki -lisäesitykset

  • tiistai 30.11. klo 13, 14, 18 ja 19 (esityksen kesto n. 30 minuuttia)
  • Siltasali, Suomalainen musiikkikampus, Pitkäkatu 18–22, Jyväskylä

Lisätietoja

Mikael Minkkinen, tuottaja, EduFutura Jyväskylä / Suomalainen musiikkikampus, mikael.minkkinen@jamk.fi, puh. 040 836 8912
Helvi Kangas, asiamies, Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö, asiamies.kesmes@gmail.com, puh. 040 483 7756

Uponneen kaupungin kuvaukset päätökseen

Suurtuotanto Uponneen kaupungin videokuvaukset on saatu päätökseen Suomalaisella musiikkikampuksella. Uponnut kaupunki esitetään videoteoksena. Ensi-ilta on lokakuun lopulla Musiikkikampuksen Siltasalissa.

”Uponneen kaupungin toteutuksessa ja tuotannossa on ollut monta käännettä koronatilanteen vuoksi. Koska live-esitykset eivät olleet mahdollisia, päädyimme siihen, että suurtuotanto saa muotonsa upeana videoteoksena. Viikon verran kestäneet kuvaukset ovat päättyneet, ja tästä aineistosta editoidaan noin 25 mittainen monitaiteinen videoteos”, sanoo Suomalaisen musiikkikampuksen tuottaja Mikael Minkkinen.

Uponneen kaupungin esityksiin pääsee myös yleisöä koronarajoitusten sallimissa rajoissa. Liput tulevat myyntiin Ticketmasterin kautta.

Uponnut kaupunki yhdistää eri alojen opiskelijat

Uponnut kaupunki -videoteos yhdistää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston opiskelijoita ja eri aloja musiikissa, mediassa, tanssissa, tekniikassa ja viestinnässä. Teoksen ohjaaja on Maria Oiva apulaisohjaajanaan Topi Kohonen.

Kahden vuoden aikana tuotantoon on osallistunut yli 500 ammatillisen koulutuksen opiskelijaa, yli 100 korkeakouluopiskelijaa ja yli 500 taiteen harrastajaa taiteen perusopetuksen ryhmistä. Lisäksi tuotantoon kuului yhteistyö neljän eri alakoulun kanssa.

Videoteoksessa päästään myös kuulemaan ensi kertaa Heikki Suolahden alkuperäinen Uponnut kaupunki -sävellys, jonka Musiikkikampuksen opiskelijaorkesteri vahvistuksineen on taltioinut. Näin Heikki Suolahden nuoret ikätoverit 2020-luvulla toteuttavat ja vievät päätökseen sen, minkä säveltäjä itse aloitti lähes 90 vuotta sitten.

Uponnut kaupunki on Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön ja Suomalaisen musiikkikampuksen yhteishanke, joka nostaa esiin 16-vuotiaana menehtyneen säveltäjälahjakkuus Heikki Suolahden (1920–1936) tuotannon, tutustuttaa ihmisiä 1930-luvun aikaan ja kulttuuriin sekä kannustaa lapsia taiteen tekemiseen ja luovaan ilmaisuun. Inspiraationa projektille toimivat Suolahden elämä ja tuotanto, erityisesti keskeneräiseksi jäänyt ja vuosikymmeniksi kadonnut Uponnut kaupunki -baletti, jonka alkuperäinen nuottikäsikirjoitus löydettiin vuonna 2017 Musiikkikampuksen kirjaston arkistosta. Suurtuotannon kumppaneina ovat EduFutura-oppilaitokset Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu sekä Jyväskylä Sinfonia ja Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja osallisuuspalvelut/Lastenkulttuurin seudullinen yhteistyöverkosto Kulttuuriaitta. Hanketta ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö ja Suomen kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto.

Uponnut kaupunki -videoteoksen ensi-ilta keskiviikkona 28.10. kello 18 Suomalaisen musiikkikampuksen Siltasalissa kutsuvierastilaisuutena. Muut esitykset 29.10. ja 3.11.2021. Lisäesityksiä mahdollisuuksien mukaan. Liput Ticketmasterista.

Lisätietoja:
Tuottaja Mikael Minkkinen, Suomalainen musiikkikampus
puh. 040 836 8912, mikael.minkkinen@jamk.fi
Uponneen kaupungin verkkosivut

Kuvat Uponneen kaupungin videotaltioinneista Helena Minkkilä.

 

Musiikkikampuksen Stipendikonsertti johdattelee kesälomille

Suomalaisella musiikkikampuksella järjestetään keskiviikkona 16.6.2021 kello 16 alkaen Stipendikonsertti, jossa on upea esiintyjäjoukko

  • Studiokuoro
  • Kipinät-kuoro
  • Schildtin lukion DeshoDesho
  • Osmo Ikonen, Heini Ikonen, Tuuli Ikonen, Aimo Ikonen sekä JAMKin palveluksesta eläkkeelle jäävä Hannu Ikonen

Konsertti järjestetään Siltasalissa (Pitkäkatu 18), jossa mahdollisesti osallistumismäärärajoite. Esitystä voi seurata www.musiikkikampus.fi/livestream

Vapaaehtoisen pääsymaksun voi maksaa 17.6. mennessä Musiikkikampuksen tilille FI38 5290 0220 4210 34 viestillä konsertti 16.6.2021.

Kaikki tuotot jaetaan Suomalaisen musiikkikampuksen opiskelijoiden stipendeinä Musiikkikampuksen 20-vuotisjuhlassa 23.11.2021.

Virittäydy kesälomatunnelmiin tämän hienon konserttikokemuksen siivin!

Lisätietoja Hannu Ikonen, 040 528 3762, hannu.ikonen@jamk.fi

 

Uponnut kaupunki -suurproduktio siirtyy syksyyn

Suomalainen musiikkikampus ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö ovat päättäneet siirtää Uponnut kaupunki -suurtuotannon loppuhuipennuksen ensi syksyyn. Päätös tehtiin tuotannollista syistä. Virtuaaliesityksiä 21. ja 22. toukokuuta ei järjestetä.

”Uponnut kaupunki on erittäin tärkeä, monitaiteinen ja vaikuttava kulttuuriteko. Siirto syksyyn mahdollistaa fyysisen, konkreettisen taiteellisen toteuttamisen. Voimme saada aikaan näkyvän ja merkittävän kulttuuritapahtuman, joka jättää pysyvän jäljen seudun muistiin”, sanoo Suomalaisen musiikkikampuksen johtaja Hannu Ikonen.

Ohjaaja Maria Oiva kertoo, että taiteellinen ja muu tuotanto saadaan hyvin onnistumaan syksyllä 2021. Ajankohdaksi on alustavasti suunniteltu lokakuun puoliväli, viikko 41.

”Toivon, että yleisö, Musiikkikampuksen opiskelijat ja henkilöstön jäsenet suhtautuvat ymmärtäväisesti produktion siirrosta aiheutuviin muutoksiin”, sanoo Hannu Ikonen.

Uponnut kaupunki on Keski-Suomen kulttuurirahaston vuoden 2020 kärkihanke. Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt projektiin 30 000 euron avustuksen.

Nuottilöytö innoitti suurtuotantoon

Uponnut kaupunki on Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön ja Suomalaisen musiikkikampuksen yhteishanke, joka nostaa esiin 16-vuotiaana menehtyneen säveltäjälahjakkuus Heikki Suolahden (1920–1936) tuotannon, tutustuttaa ihmisiä 1930-luvun aikaan ja kulttuuriin sekä kannustaa lapsia taiteen tekemiseen ja luovaan ilmaisuun.

Inspiraationa on ollut erityisesti keskeneräiseksi jäänyt ja vuosikymmeniksi kadonnut Uponnut kaupunki -baletti, jonka alkuperäinen nuottikäsikirjoitus löydettiin vuonna 2017 Musiikkikampuksen kirjaston arkistosta.

Projektin toteuttajina toimivat Suomalainen musiikkikampus ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö sekä kumppaneina EduFutura-oppilaitokset Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto sekä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden Kulttuuriaitta.

Lisätietoja

Hannu Ikonen, Suomalaisen musiikkikampuksen johtaja
hannu.ikonen@jamk.fi, puh. 040 528 3762

Suomalaisen musiikkikampuksen tiedote 6.5.2021

Kamarimusiikin iloa Suomalaisella musiikkikampuksella 12.–16.4.2021!

Kamarimusiikkiviikon aikana Suomalaisen musiikkikampuksen ja Jyväskylä Sinfonian ammattilaiset johdattavat Musiikkikampuksen opiskelijoita kamarimusiikin saloihin. Työpajojen ohella ohjelmassa on asiantuntijoiden luentoja, minkä lisäksi kamarimusiikki raikaa viikon aikana Hannikaissalissa peräti kahdeksan konsertin verran. Estradeiksi pääsevät myös uudistuneen Musiikkikampuksen aulatila sekä upeasointinen Jyväskylän kaupunginkirkko.

Koko ohjelma löytyy osoitteesta www.musiikkikampus.fi/kamarimusiikkiviikko. Kiinnostuneet voivat seurata kaikkien konserttien ja luentojen striimejä ilmaiseksi osoitteessa www.musiikkikampus.fi/livestream.

Kamarimusiikkiviikkoa koordinoi Suomalainen musiikkikampus, ja käytännön toteuttajina ovat oppilaitokset Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Gradia Jyväskylä ja Jyväskylän yliopisto yhteistyökumppaninaan Jyväskylä Sinfonia. Liity mukaamme eloisaan kamarielämykseen!

Lisätietoja

Tuottaja Mikael Minkkinen
Suomalainen musiikkikampus / EduFutura Jyväskylä
040 836 8912 / mikael.minkkinen@edufutura.fi

Suomalaisen musiikkikampuksen laajennus on valmistunut

Suomalaisen musiikkikampuksen laajennus on valmistunut. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikin toiminnot sekä taiteen perusopetus ovat nyt samoissa tiloissa osoitteessa Pitkäkatu 18 – 22.

Laajennuksessa rakennukseen tehtiin kaksi lisäosaa. Laajennuksen ansioista Musiikkikampuksessa on nyt modernit ja upeasti soivat oppimis- ja esiintymistilat.

Uudessa, 250-paikkaisessa Siltasalissa on huipputason ääni- ja valaistustekniikka, black box-mahdollisuus sekä ohjaamo. Näin luodaan modernit opetustilat myös Gradian media-alan opiskelijoille. Uusi Monitoimisali muotoutuu moneen käyttöön ja aivan uutta on se, että tanssin harrastajat saavat käyttöönsä kaksi tanssisalia. Laajennus ei ole vaikuttanut Hannikaissaliin, ja se säilyy entisessä käytössä konserttisalina.

”Yhteiset tilat mahdollistavat toiminnan uudistamisen, henkilöstön ja opiskelijoiden uudenlaisen yhteistoiminnan ja vaikuttavan taiteellisen toiminnan laajentamisen. Nyt pääsemme kehittämään soveltavan taiteen kehittämisyhteisöä aivan uudella otteella ja upeista lähtökohdista”, sanoo Suomalaisen musiikkikampuksen johtaja Hannu Ikonen.

Musiikkikoulutuksen ja -tutkimuksen osaamiskeskittymä

Suomalainen musiikkikampus on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston yhteinen soveltavan taiteen, musiikin koulutuksen ja
-tutkimuksen yhteisö. Oppilaitokset muodostavat myös EduFutura Jyväskylän, joka luo opiskelijoille ristiinopiskelumahdollisuuksia EduFutura-oppilaitosten välillä.

Musiikkikampuksella on 600 opiskelijaa, ja he voivat hyödyntää eri oppilaitosten opintotarjontaa ja osallistua yhteisiin, työelämälähtöisiin tuotantoihin. Opiskelijoiden lisäksi Musiikkikampuksella kokoontuu suuri joukko musiikin ja tanssin harrastajia. Taiteen perusopetukseen osallistuu noin 1000 lasta ja nuorta. Gradian ja JAMKin henkilöstömäärä on yhteensä noin 150.

Suomalaisen musiikkikampuksen uudistettuja tiloja käyttävät myös Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen musiikkikoulutus sekä yhteisiin produktioihin osallistuva ja konserttitoimintaa järjestävä Schildtin lukio. Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos toimii Musica-rakennuksessa. Sen opiskelijat osallistuvat moniin yhteisiin Musiikkikampuksen toimintoihin.

Musiikkikampuksen laajaa konsertti- ja tapahtumatuotantoa järjestetään koronapandemian mahdollistamissa puitteissa. Tapahtumia tehdään paljon myös virtuaalisesti. Normaalioloissa Musiikkikampuksella tuotetaan yli 300 tapahtumaa vuodessa, esimerkiksi yhteinen ooppera- tai musikaaliproduktio, taiteellisia näyttöjä, tieteellisiä tapahtumia, Gradian musiikin ja tanssin perusopetuksen Säihke-tapahtumasarja sekä Gradian musiikki- ja media-alan perustutkinnon opiskelijoiden Loisto-konserttisarja, jossa jatkossa tehdään vahvemmin yhteistyötä JAMKin kanssa.

Uutena toimintona ensi syksynä käynnistyy Lasten musiikkikampus, joka luo yhteiset puitteet jo olemassa olevalle Gradian ja JAMKin lasten ja nuorten musiikki- ja tanssitoiminnalle sekä varhaisiän musiikkikasvatuksen kehittämiselle.

Sukellus Uponneeseen kaupunkiin kevään aikana

Uponnut kaupunki -suurtuotanto tulee näkymään ja kuulumaan kevään aikana. Uponnut kaupunki on Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön ja Suomalaisen musiikkikampuksen yhteishanke, joka nostaa esiin 16-vuotiaana menehtyneen säveltäjälahjakkuus Heikki Suolahden (1920–1936) tuotannon, tutustuttaa ihmisiä 1930-lukuun ja kulttuuriin sekä kannustaa lapsia taiteen tekemiseen ja luovaan ilmaisuun.

Inspiraationa projektille toimivat Heikki Suolahden elämä ja tuotanto, erityisesti keskeneräiseksi jäänyt ja vuosikymmeniksi kadonnut Uponnut kaupunki -baletti, jonka alkuperäinen nuottikäsikirjoitus löydettiin vuonna 2017 Musiikkikampuksen kirjaston arkistosta.

Projekti osallistaa noin 500 ammattiopiskelijaa, 500 taiteiden harrastajaa, 2000 alakoululaista, 100 taiteen ja koulutusalan ammattilaista.

Lisätietoja:

Suomalaisen musiikkikampuksen johtaja Hannu Ikonen, 040 528 3762, hannu.ikonen@jamk.fi
Päällikkö musiikki Eva Halme, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 040 727 6424, eva.halme@jamk.fi
Koulutuspäällikkö Jarmo Kivelä, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, 040 341 5899, jarmo.kivela@gradia.fi
Yliopiston lehtori Henna-Riikka Peltola, 050 385 4857, henna-riikka.a.peltola@jyu.fi

www.musiikkikampus.fi

Kaksi miestä ja kaksi naista seisoo musiikkikampuksen roll-upin edessä
Musiikkikampuksen johtaja Hannu Ikonen, yliopiston lehtori Henna-Riikka Peltola, musiikin päällikkö Eva Halme JAMKista ja koulutuspäällikkö Jarmo Kivelä Gradialta.
Opiskelijat monitoimisalissa
”Uusi musiikkikampus mahdollistaa kohtaamiset”, iloitsevat Niklas Särkkinen ja Meritta Pyykkönen. Niklas valmistuu rumpaliksi Gradiasta ja Meritta opiskelee musiikkipedagogiksi JAMKissa.

Mediatiedote 11.2.2021

Valokuvanäyttely Uponnutta kaupunkia etsimässä Jyväskylän kaupunginkirjaston aulassa 18.-31.1.2021

Suomalaisen musiikkikampuksen opiskelijoiden muodostamat opiskelijaryhmät jalkautuivat vuosien 2019–2020 aikana neljään Jyväskylän seudun peruskouluun. He järjestivät erilaisia monitaiteisia työpajoja, joita kutsuttiin yhteisesti nimellä Lasten oma taideprojekti. Ideana oli rohkaista lapsia luovuuden käyttöön sekä taiteen tutkimiseen ja tekemiseen.

Gradian toisen asteen media-alan opiskelijat taltioivat näiden päivien antia, ja saadusta kuvamateriaalista koottu näyttely johdattaa nyt katsojan lasten kokemuksiin taiteesta ja oman luovuutensa löytämisestä.

Uponnut kaupunki on Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön ja Suomalaisen musiikkikampuksen yhteishanke, joka nostaa esiin 16-vuotiaana menehtyneen säveltäjälahjakkuus Heikki Suolahden (1920–1936) tuotannon, tutustuttaa ihmisiä 1930-luvun aikaan ja kulttuuriin sekä kannustaa lapsia taiteen tekemiseen ja luovaan ilmaisuun. Hanketta ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö sekä Suomen kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto.

Tervetuloa näyttelyyn!

Instagram ja Facebook @uponnutkaupunki

Lisätietoja
Tuottaja Mikael Minkkinen
040 836 8912
mikael.minkkinen@jamk.fi

EduFutura-blogissa säveliä Suomalaiselta musiikkikampukselta

EduFuturan marraskuun blogissa tuottajamme Mikael Minkkinen kirjoittaa kuulumisia Suomalaiselta musiikkikampukselta.

Musiikkikampuksen laajennus valmistuu ja tilat uudistuvat. Tammikuusta eteenpäin Gradian ja JAMKin musiikin opiskelijat ja henkilökunta elävätkin arkeaan saman katon alla.

Uuden talon haltuunottoa juhlistetaan helmikuussa, kun maailmanensi-iltansa saa vuosikymmeniä kadoksissa ollut, vain 16-vuotiaana kuolleen säveltäjälupaus Heikki Suolahden säveltämä Uponnut kaupunki, jonka ympärille rakennetaan Musiikkikampuksen tiloja ja toimintaa esittelevä monitaiteinen esitys. Ajan mukaisesti erilaiset etäkokemisen muodot ja virtuaalisuus on otettu työryhmissä jo suunnitteluvaiheessa huomioon.

Lue lisää EduFutura-blogista.

Musiikkikampuksen työmaatiedote

Suomalaisen musiikkikampuksen laajennuksen työmaalla on päästy aloittamaan myös ulkopuoliset työt. Pitkäkadun ja Voionmaankadun kulmassa maatyöt jatkuvat. Takapihan puolella on tukimuuri saatu betonoitua ja muottien purku on käynnissä. Seuraavaksi alkaa muuntamon perustusten tekeminen.

A-puolella maalaustyöt ovat käynnissä ensimmäisessä kerroksessa. Toisessa kerroksessa pumpataan lattiatasoite loppuviikosta. Kellarikerroksessa alakattojen levytykset alkavat olla valmiit ja mattotyöt on päästy aloittamaan. Musiikkisalissa kattoon asennetaan talotekniikkaa sekä kulkusillat. A-puolen wc-tilojen vedeneristys- ja laatoitustyöt on aloitettu.

B-puolella on asennettu tanssisalien joustolattiat ja monitoimisalin puulattia. Oviasennukset, listoitukset, lukitukset, heloitukset ja varusteasennukset ovat käynnissä.

Pyydämme Teitä noudattamaan äärimmäistä varovaisuutta työmaan läheisyydessä liikkuessanne. Työmaaliikenne ja poikkeavat liikennejärjestelyt työmaan ympärillä vaativat kaikilta osapuolilta huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta.

Rakentavin terveisin,

Tiia Miettinen
Projekti-insinööri
tiia.miettinen(a)srv.fi
puh. 040 838 1357

Kulje Uponneen kaupungin reittiä 1930-luvun Jyväskylässä

Uusi kulttuurikierros avaa yleisölle oven 1930-luvun maailmaan ja kulttuuriin. Kierros käynnistyy 1.9.2020.

Kulttuurikierroksella tutustutaan 1930-luvun historialliseen Jyväskylään, ja sen kulttuurielämään noin kymmenen eri teemaisen rastin avulla. Rastit sisältävät historiallisen tiedon lisäksi 1930-lukuun liittyviä kuvia Jyväskylästä, musiikkia ja videomateriaalia. Kierros toteutetaan eräänlaisena rastiratana Jyväskylän keskustan alueella. Jokaisen rastin kohdalle sijoitetaan QR-kooditarra, jonka avulla kierrosta suorittavat voivat avata matkapuhelimellaan infotekstin kyseisestä kohteesta.

Kulttuurikierroksen rasteilla musiikkia, teatteria, urheilua, arkkitehtuuria

QR-koodi ohjaa Musiikkikampuksen sivuille. Rastien avulla tuodaan esiin mm. Jyväskylän arkkitehtuuria, musiikkia, teatteria, elokuvaa ja urheilua sekä muuta vapaa-ajan toimintaa. Rastilta rastille kuljetaan helppojen vihjeiden avulla.

Kierros lähtee liikkeelle Suomalaisen musiikkikampuksen Gradian toimipisteeltä (Pitkäkatu 19-21), jossa annetaan ensimmäinen vinkki seuraavan rastin luo. Tämän jälkeen jokaisen rastin infoteksti ohjaa kiertäjän seuraavaan paikkaan.

Reitille kannattaa lähteä reippaassa ulkoiluhengessä, ja se sopii niin yksin kulkeville kuin pienessä ryhmässä kierrettäväksi. Kierros on tarkoitettu kaikille Jyväskylän historiasta ja kulttuurielämästä kiinnostuneille nuorille ja aikuisille.

Ensimmäisen rastin tarkka paikka ilmoitetaan pian, ja itse kierros avataan 1.9.2020.

Kulttuurikierros osa yliopistopiskelijoiden maisterintutkielmaa

Kierros on osa kahden Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen opiskelijan maisterintutkielmaa. Samalla se kytkeytyy Suomalaisen musiikkikampuksen ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön Uponnut kaupunki -hankkeeseen.

Lisätietoja
Mikael Minkkinen
Tuottaja, Suomalainen musiikkikampus
mikael.minkkinen(a)edufutura.fi
+358 40 836 8912

Lisähaku muusikon ja musiikkipedagogin koulutuksiin 1. – 31.7.2020

Lisähaku syksyllä 2020 alkaviin Gradian muusikon sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikkipedagogin koulutuksiin on auki 1.-31.7.2020.

Gradia: muusikko

Lisähaussa voi hakea seuraaviin instrumentteihin: kaikki klassiset instrumentit, klassinen laulu, pop/jazz-puhaltimet ja pop/jazz-kosketinsoittimet.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu: musiikkipedagogi

Heinäkuussa on mahdollisuus hakea JAMKin musiikkipedagogikoulutukseen. Valintakokeeseen kutsutaan hakijat, jotka ovat täyttäneet opintopolun hakulomakkeen, ovat hakukelpoisia ja ovat suorittaneet ennakkotehtävän hyväksytysti. Kokeeseen sisältyy instrumenttikoe, teoria- ja säveltapailukoe sekä soveltuvuutta arvioiva haastattelu.

Lue tarkemmin Suomalaisen musiikkikampuksen uutisesta.

Pääset myös hyödyntämään EduFuturan ristiinopiskelutarjontaa sekä opiskelemaan uudelle, modernille musiikkikampukselle!